sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Adventtiin jo vuosi edennyt

Eilisiä näkymiä parkkipaikalta, kun perjantain räntäsateen jälkeen puille oli satanut yön aikana kevyttä höyhenlunta koristeeksi. Mennyttä tuokin tänä aamuna...
Pimeintä aikaa eletään edelleen, mutta viime päivinä vain tuokioittain, koska kaikki sateet eivät tule vetenä, vaan osa jää oleilemaan valkoisuuden tuojana. Kuinkahan mones yritelmä talveksi olikaan eilen, ainakin puolenkymmentä niitä jo on nähty. Tänään on ennustettu vesisadetta kellon ympäri, joten harmaaksi ainakin menee tuokin kymmensenttinen, joka satoi joulukuun alkajaisiksi.

Täytyy tehdä nyt illansuussa sunnuntaina vielä lisäys uutisten tuloksena: Sateisin syksy 30 vuoteen, varsinkin etelä-Suomessa.

Tätä 25 11 otosta voisi sanoa marraskuun tyyppikuvaksi. Tilastoennätyksiä sateen määrässä ei sentään rikottu, vaikka vasta eilen viimeksi sääennustaja oli huolestunut maan tulvatilanteesta runsaiden sateiden seurauksena.
Marraskuun ennustettiin olevan suhteellisen lämmin, ja niinhän siinä kävikin. En ole vielä ollenkaan virittänyt sähkölaitteita toimintaan pohjakerroksessa, kun miinusasteita on ollut niin harvoin. Leivinuuniakaan ei ole lämmitetty kuin kerran muulloin kun saunomisen päivinä. Mutta tänä vuonna en ole marraskuulla ollut kutomistyössä yläkerrassa lainkaan, jonka takia alakerran puunpolttopisteitä tulisi käytetyksi pikaisen lämmön tuottamiseen. Koko marraskuu kului nimittäin enemmän tai vähemmän sairastaessa sitä nuhakuumetta, johon sorruin lokakuun vaihtuessa pois.

Sohvat liikkuivat pitkän tuvan eteläpäähän, jossa oli ollut aikaisemmin kirjoitusnurkkaukseni. Sohvapöytä pitäisi jostain kehitellä vielä, entisellä paikalla sitä ei voinut olla kompastelematta siihen. Peränurkassa asunut senkki matkusti 1980-luvun paikkaansa eli toiseen päähän huonetta.
Nyt ollaan voiton puolella, tarmo on palannut, hyvä niin, kun joulusiivoja pitää ajatella! Reilu viikko sitten havahduin siihen. että joulu tulossa ja kertaakaan ei kesän jälkeen ole pystynyt mattoja ulkoiluttamaan märkien kelien vuoksi. Niinpä kehitin suunnitelman moiseen huviin, mutta pihalla ravisteluksi se vain meni, ei voinut nytkään jättää tuulettumaan. Tella tuli seuralaiseksi viikko sitten, sillä meni jonkin aikaa miettiä, kuinka asennoituisi muutokseen, mutta kyllä se jo maittaa oikein tottuneesti!

Korvaukseksi päädyin ikivanhaan huviini huonekalujen paikanvaihtoon, kun olohuone on pitkä ja kapea kuin junanvaunu. Talohan on keskeltä täynnä isoa tiilihormia ja sen syrjässä olevia rappukäytäviä, joten huoneille jää vain kolmisen metriä leveää tilaa toteuttaa itseään. Tuvan puolella tila on nykyisin niin suurta muotia Open concept, mutta toisella puolen oli papan työhuonetila, jonne pääsi suoraan eteisestä, koska hänen työaikanaan kävi usein asiakkaita kotonakin. Loppuosa eli makuuhuone avautui sitten tupaan.

Työpiste siirtyi nyt tilanjakajan paikalle keskelle junanvaunua ja sen viereen sain mahtumaan myös kukkatelineen, jollainen talossa oli ollut juuri tuossa paikassa vanhempieni aikaan, siis viimeksi 1980-luvulla. Pöydän ääressä tulee oltua aika usein nykyisin, kun lehtien lukukin menee ruudun avulla. Ikäiseni kannalta iso kuvaruutu on kerrassa hyvä ajatus! Onneksi nuo kyläkuidun ja vartioinnin kaapelit ylettivät siirtoon pari metriä muualle, ne vaativat reisun tietokoneen kautta, muut piuhat tietenkin joustavat kuinka paljon vaan.

Tässä uudessa paikassa voi toisella silmällä paremmin vahtia myös keittopistettä, jos siinä on samanaikaisesti jotain meneillään. Aiemmassa nurkassa on pari kertaa päässyt palovaroitin karjahtamaan, kun paistinpanu kansineen on jäänyt liian kauaksi aikaa itsekseen puuhaamaan. Ruoanlaitto on sen verran seisoskelupuuhaa, että tekee mieli välillä tehdä muutakin. Kun kesä tulee, niin ikkunasta saa kyllä runsain määrin valoa, mutta toisaalta melkein kaikki hommani keskittyvät hämärän aikoihin ja säleverhoilla voi saada tarvittavan säädön.

Joulukuun kukkokalenteri avaa siis uuden vuoden kalustuspuolellakin!
Sehän on selvää, että muutoksia tulee tehtyä muissakin huoneissa, ja niitä on jo ollut vireilläkin. Alkuperäinen syy oli pikkueteisen tavarat, kun valmistelen sitä pesuhuoneremonttia, joka on siirtynyt vuodenvaihteen yli. Sieltä piti nostaa tänne sisäpuolelle pieni arkkupakastin ja Tatun arkistokaappi, joille oli etsittävä järkevä sijoituspiste. Kun tykkään palapeleistä, niin pidän tällaista hommaa yhtenä sellaisena, ja lisäksi saa liikuntaa.
Pakastin sähköpääkeskuksen alle ja hyvin lähelle köökkiosastoa.

Nyt on mietintämyssyssä meneillään makuuhuone, jossa sänky vaihtoi paikkaa pohjoiselta eteläiselle seinälle. Ei minkään feng-suin takia, vaan siksi, kun pohjoisseinällä on alkuperäispaikallaan myös talon sähköpääkeskus, jonka takia unet eivät ole mielestäni olleet kunnollisia.

Pieni makuuhuone saa lisää syvyyttä optisella sisustuksella eli peilillä, josta heijastuu idän ikkuna. Kolme metriä muuttuu kuudeksi.
Katsotaan nyt, paranevatko nukkumiset. Ainakin tällä siirrolla tuli sopiva paikka pakastimelle, kun se tuottaa hieman lämpöä ympäristöönsä ja siten saa aikaiseksi paremman ilmankierron myös tänne etäisimpään nurkkaan ilmalämpöpumpusta.

Pyörähdin eilen kauppareisulla kahdessa tärkeässä hyllyssä, sillä jo joinakin vuosina olen tehnyt joulutervehdykseksi tutuille Iinalta oppimaani joululuumu-sosetta. Konjakin ja luumujen lisäksi tarvitaan hieman vettä ja sokeria. Kun etsin netistä aikoinaan ohjeita, niin niissä mainittiin, että säilyy joitakin viikkoja jääkaapissa. Tuo vihje nykyisin hymyilyttää. Säilyminen kestää helposti pidempään, löysin nimittäin hieman yli kuukausi sitten edellisvuotisen valmisteen, joka oli jäänyt takarivin piiloon, ja sehän oli maultaan aivan ensiluokkaista. Luultavimmin säilyminen vain viikkoja tulee siitä, että kun sen kaapista löytää, niin loppu pian häämöttää. Ehkä jo piankin laitan nämä tekeytymään, eihän jouluun ole kuin kolme viikkoa.

Siitä ainokaisesta syksyn valokatkoksesta, joka kesti vajaat pari minuuttia, taas opimme, että pimeän ajan järkevä pöydänkoriste on vara-valopiste.

torstai 9. marraskuuta 2017

Marraskuun venettä soudetaan

Pianhan sitä ollaan jo puolivälissä, vaikka vasta kalmokuu pääsi alkuun. Sopeutuminen pimeään aikaan tekee sen, että nukkumiseen ja sen valmisteluun periaatteessa menee hieman enemmän aikaa, joten eipä ihme, että päivät livahtavat ohi ilman, että sen kummempia saataisiin aikaan. No kuukausi vielä tätä pussi päässä - aikaa, sitten aletaan keväälle lähtölaskentaa.

Pikkutalvi tuli näytille noin viikoksi lokakuun 26:na, mutta enää siitä on muisto. Toki lumiräntää tuli vähän enemmän tuon 26 päivän saaliin lisäksi. Saatiin hieman pikkupakkasiakin. Lauhat kelit näyttäisivät jatkuvan loppupuolelle marraskuuta. Aurinko on ollut viime aikoina kovin aktiivinen ja tulee hieman jännitystä elämään, kun katselee, mitä kaikkea on itsekukin öisten revontulien näytännöissä saanut kokea.

Aina kun ei ole routaa, sadevedet voivat mennä maanrakoihin kasvattamaan pohjavesiä. Pelätyistä isoista syystulvista ei ole viime päivinä ollut juttua, kun sateet meillä ovat olleet odotuksiin nähden pienempiä. Lapin kansa on saanut toivomansa, siellä on lunta, niin että elinkeinoja voi harjoittaa.

Pimeydessä tai hämärässä on huonoja puolia, on saatu taas lukea liikenneonnettomuuksien karmeita kertomuksia. On esitetty, että mm. vaikeissa risteyksissä tulisi olla aurinkopanelien energialla toimivia varoittimia. Myös kehitetään mm. junan lähettämää viestiä suoraan lähellä olevaan autoon.

Luulisi olevan autonvalmistajille kovin mahdollista kytkeä autonkatolle aurinkopaneli, joka ylläpitäisi huomiovaloja sivuillekin, kuten joissakin moderneissa tavaraliikenteen kulkupeleissä on. Yhtenä yönä meidänkin kylän läpi porhalsi aamuyön varhaisina tunteina niin reippaasti valaistu auto, että luulin tivolin johtoautoksi. Sivulle päin näyttävät valot näkyvät myös yön hiipparien eli hirvien silmiin, ja punainen valo varmaan muistuttaa isoa silmää, jota ei kannata lähestyä.

Sukkapuikkotyöt ovat olleet hieman minibudjetissa. Ihan vähän päivittäin, jos sitäkään. Omasta ajanvietosta on tullut viimeisten kymmenen päivän ajalle kovin sohvapainotteista, kun intaannuin nuhaviruksen isännäksi, joka päätti riehua oikein perin pohjin. Huomasin miettiväni, että voiko tästä enää koskaan saada tervettä jatkoa, kun hengittämisestä, nielemisestä tai nukkumisesta ei tullut juuri mitään kunnollista pitkiin aikoihin. Vasta tänään, kun kymmenen päivää tautia on takana, rohkenen ajatella toiveikkaammin.

Tähänkö eteisen kylkiäiseen, kuten jo 2005 oli ajateltu?
Pientä arjesta irti tempautumista on tullut harrastettua tulevasta suihkuhuoneen suunnittelusta, joka on ollut mietintämyssyssä jo kuukausia. Sukutapaamisissa asiaa on pyöritelty eri kanteilta. Ei alakerran suihkussa mitään vikaa ole, mutta jos käy niin, ettei koipi liiku enää yhtä ketterästi, niin hyvä on valmistella asiaa. Toisaalta pohjakerroksessa olevan saunan perusteellinen remontti on jo vuodelta 1984, siis reilusti yli 30v. Sitä ei voi tässä asuessa uudistaa, jos ei ole korvaavaa pesupaikkaa tehtynä.
Vai kokonaan uuteen ulottuvuuteen eli vaatehuoneeseen? Se olisi tilavampi
Ensin ajattelin mittailla mahdollisten vaihtoehtojen tilakoot, parina seuraavana päivänä jo suunnittelin tavarain siirtoa, ja sen jälkeenhän viikko vierähti nopeasti, kun joka päivälle riitti askaretta aiheen tiimoilta. Ja oli hyvin ajateltuna. Nyt ei olekaan muuta vailla kuin remontin tekijän käynti ja luultavasti myös virallista lupaa hankittava.

Jokohan onnistuisi Janakkalan hautausmaan reisu tällä kesäkelillä? Sunnuntaina on isänpäivä, kynttiläreisu ja havut sopisivat siihen hyvin. Tuttavia en kyllä uskalla mennä tervehtimään, tätä tautia ei jatketa ainakaan siellä suunnalla.

sunnuntai 22. lokakuuta 2017

Kesäajalle hyvästit

Vienokirsikan punaiset lehdet tulivat alas lokakuun alkajaisiksi.
Pitkään jatkunut märkääkin märempi syksy on ehkä vihdoin ohitettu, sillä korkeapaine asuu nyt Suomen päällä. Kauan sitä kestikin, kun elokuulla alkanut pilvien aaltoilu jatkui ja jatkui. Mutta viime yönä oli sen verran alle nollan, että koiran juomayritys rännisaavista vielä iltapäivällä meinasi tyssätä, kun millin paksu jääkansi esti kunnon kauhaisuja!

Alkukuussa oli maisema vielä aika kesäisen näköinen, etupäässä vihreä. Pihlajat notkuivat marjoja. Kuva on vaihteeksi otettu puutarhasta etelään, tien varren tuntumasta, niin että naapurin valkoinen aita kuultelee taustalla oksien lomitse.
Puolivälissä lokakuuta oli ruska-aika komeimmillaan, kuva on pyykkinarujen kohdalta itään, jossa kuriilienkirsikka, isotuomipihlaja ja lehtikuusi esittävät parastaan.
Tällä hetkellä useimmat lehtipuista ovat jo pudottaneet lehtensä, ja tänään ensimmäisen kerran aurinko pilkisti tupaan siltä kohtaa, missä on ollut hevoskastanjan tuuhein latvus. Vihreyttä on kukkapenkissä vain pallohortensian kohdalla. Ja tietysti ne lukuisat vuorenkilvet...


Lokakuun ensimmäisellä viikolla tuli tehtyä Janakkalan reisu, vaikka ei nyt ihan olisi ollut aika kanervien laittoon. Mutta kun muut päivät kuusta oli pyhitetty kotioleiluun, niin oli ryhdyttävä. Syksy oli ehtinyt jo koivuruskaan, osa lehdistä jo alhaalla, ja hautausmaan käytävää täytti iso kuormalava, jonne biomassaa lehtipuhaltimien avulla kertyi päivän mittaan lasti täyteen.
Havut unohtuivat matkasta, joten vielä tulee varmaan marraskuun alkuun mennessä uusikin reisu tehtäväksi, jos ei suureksi lumentuloksi vaihdu. Ennusteissa on parinakin päivänä valkoista katseltavaa...
Tella tuli mummin viihdyttäjäksi lokakuun ensimmäisen viikon loppuessa, siihen mennessä olikin jo pahimmat ulkotyöt tulleet tehdyiksi. Vain hankitut tulppaanien ja narsissien sipulit piti vielä kaivaa viime viikolla maihin.
Tulppaanien koti on tässä entisen kompostinpaikan tilalla, narsissit menivät toisen puolen kunnostettuun penkkiin. Niille nyt tulossa hevoskastanjan lehdistä lisäpeittoa, vaikka sipulit menivätkin aika syvälle.

Ikkunanpesut jäivät kesken syyskuulla, niitä tuli lopeteltua vasta viime viikolla, kun ulkoilma  hieman kuivi ja saaliloimi oli valmistunut. Samalla tuli siivottua työmaan alueet! Ampiainen pyrki joukkoon, kun ikkuna aukesi. Kun sitä estelin, niin kärpänen tuiskahti sisälle.

Näitä pirttiaskareita kosteiden päivien ajalle. Kangaspuihin viritetty mintunvihreää tunnustava saaliloimi saatiin jo loppuun. Tuli kolme hieman tummempaa 2 m:n pituista ja kaksi vaaleampaa, joista toinen jäi metrin mittaiseksi.
Lopulta oli kaivettava esiin ompelukonekin, kun kesän aikana tuli hankittua tyynynpäällisiksi ja verhoiksi sopivaa kangasta, siitä ei tullut tehtyä kesällä kuin oviverho.
Loput kankaasta kuitenkin silloin tuli viikattua kaappiin odottamaan
Siitä tuli kaksi tuvan verhokappaa ja liuta selkätyynyjen päällisiä, kun edellisten teosta oli jo useampi vuosi ja ne ovat jokapäiväisessä käytössä.
Onneksi on hyvä kärpäslätkä, kun Tellan elämä meinasi vallan suistua raiteiltaan ison vinhasti lentävän kärpäsen takia. Ei saanut edes ruokarauhaa ja hädin tuskin uskalsi iltaisin kirkkaiden valojen tupaan, jossa puolestaan oli kärpäselle yllin kyllin kirmailuiloja.


Viihdettäkin on ehditty nauttia, kun kesäkahvila jatkoi syyskuun loppuun viikonloput avoinna ja tarjoamalla keittolounaita. Sen jälkeen käytiin Kausalassa seurakunnan muistelutilaisuudessa, jossa Helvi Napola luki Anna Salon muistelmia, jotka hän oli kirjoittanut yli puoli vuosisataa sitten Kanta-Iitin maamiesseuran tilaisuuksiin keskustelujen alustuksiksi. Nämä paperit ja paljon muuta, ihan autolastillinen paperia mappeina olivat joutuneet maamiesseuran ja eräiden muiden pikku yhdistysten lopettamisen jälkeen pitkäksi aikaa Radansuuhun Kiviselle, mutta sitten ilmaantuneet erilaisten käänteiden kautta Napolan aittaan, josta Helvi niitä sitten lopulta kävi tutkimaan.

Anna Salo oli kirkonkyläläinen vanha rouva, joka piti leipuriliikettä vielä vanhoilla päivillään, ja sen yhteydessä oli kahvila, jossa kylään pysähtyneet odottelivat linja-autojaan. Sitä paitsi hän oli kuuluisa siitä, että kirjoitti päiväkirjoja. Niihin tuli tietysti ilmojen tilat, mutta myös paljon muuta asiaa, sillä Anna oli niistä koonnut kyseiset paperit, joita Helvi meille tuossa tilaisuudessa luki.
Päiväkirjojen kohtalosta ei tullut nyt selvyyttä, sillä ne olivat suvulle jäänyttä omaisuutta. Luultavasti nuorin tytär Rauha, joka oli pitkään kanslistina kunnanvirastossa Kausalassa, oli pitänyt niistä huolta. Rakennuksessa asui kesämökkiläisinä vanhempien polvien poistuttua vanhimman pojan Lassen jälkeläinen Hannu perheineen.

Salon talo tuolla tien mutkassa, jossa tie taipuu suoraankulmaan. Kuva on lokakuun ensimmäisellä viikolla otettu.
Kuka rakennuksen oli tehnyt ja koska, sitä en ole kuullut, mutta se oli toiminut aikoinaan myös kestikievarina. Varmaan kestitystä tarvittiin viimeistään 1700-luvulla, kun kirkkoa rakennettiin. Salon talo on niin matala ja pienin huonein, että ainakin 1800-luvulle tekoaika menee, ellei vieläkin vanhemmaksi. Kahvila ja leipomo oli siis loogista jatkoa sille. Tällä hetkellä rakennuksessa on mittavaa korjausta meneillään, se siirtyi kukkakauppias Ruuskasen omistukseen Salon suvun jälkeen, ja toimi pitkään pienenä hautajaistilaisuuksien pitopaikkana siinä ylähautausmaalle vievän tienhaaran alkupäässä.

Perhe Salo oli asunut siinä jo kuitenkin kauan, ja ennen 1900-luvun alun suomalaistamisaaltoa heidän sukunimensä oli ollut Boman. Sillä nimellä painettuja papereita oli kuulemma löytynyt sittemmin talosta, kun asukkaita ei enää ollut. Talossa oli myös 1960-luvulle asti postitoimisto, joka paitsi jakoi erilaisia posteja kyläläisille oli myös Postipankin konttori, jossa rahaliikenteen lisäksi myytiin veromerkkejä (osoittamaan, että palkanmaksaja oli suorittanut valtiolle maksamastaan työntekijän palkasta merkkien näyttämän määrän veroa).

Postineitinä oli vielä 1950-luvulla Salon tytär Aune, jonka viransijaiseksi jouduin heinäkuuksi ylioppilaskesänä, kun Aune sairastui ja joutui moniin hoitoihin, jotka eivät häntä kuitenkaan lopulta auttaneet. Sen jälkeen oli muita henkilöitä, mm. pariskunta Valma ja Lauri Muroma. Pian posti kuitenkin siirtyi entiselle kansakoululle, kun sen toiminta päättyi lapsipulaan 1960-luvulla. Siellä postineitinä oli Holopaisen Marjatta, joka sitten jatkossa meni aamuisin Kausalaan töihin, kun postin toiminta kirkolla päättyi.

Isäni Tatu Vierula taas oli kunnassa toimiva Uudenmaan läänin maanviljelysseuran maatalousneuvoja, jolla oli monenlaista toimiteltavaa viljelijöiden kanssa, joita niihin aikoihin valtaosa iittiläisistä oli. Teollistuminen oli 1950-luvulla vasta päässyt alkuun, sillä Kiitokorin linja-autoja valmistava tehdas oli noussut aseman lähelle radan sivuun. Mutta esim. Kausalasta Kouvolaan päin oli Ravilinnan jälkeen melkein pelkkää kuivaa kangasta paitsi asutus Tillolantien tuntumassa. Maamieseurat järjestivät kaikenlaista valistustoimintaa mm. tupailtoina, sillä elettiin vielä aikaa ennen televisioita. Niiden ohjelmiin kuuluivat myös Anna Salon kirjoittamat alustukset. Maamieseura-asioista teen kuitenkin toisen postauksen myöhemmin.

Tämän viikonlopun kyläläisten yhteisrientoja oli kyläyhdistyksen järjestämä traditio iltahuviksi eli muikunkutujuhla. Kyläyhdistys sitten vähitellen alkoi korvata keskinäisten yhteistöiden puutetta, kun maamiesseuratoiminta oli loppunut. Nykyisin kannustetaan eläviin kyliin, niistä Iitissä taitaa olla kaksi yli muiden, nimittäin Vuolenkoski ja Perheniemi. Viime mainitulla on toisaalta aivan "valtakunnan avaimet", kun siellä on nykyisin valtavat hanhien muuttolaumat viikkokausia katseltavana Sääksjärven aalloilla. Ei tarvitse järjestää mitään, ja kuitenkin kansaa virtaa katsomaan, jopa päästään aivan valtakunnan uutisiin asti!

Korkeapaineesta ilmat selvästi ovat muuttumassa kylmemmiksi. Sen huomasi tänä aamuna, kun autonkatolla oli ensimmäinen ohut kuurakuorrutus. Yöllä oli käynyt pakkasella sen verran, että aamusumu oli tiivistynyt kiteiksi. Parempaa ei ole tiedossa koko viikkona. Pitäisi varmaan alkaa talvirenkaiden vaihtohommiin. Vielä ei ole suurta tarvista, koska ilmat ovat melko kuivat sen korkeapaineen takia eikä minulla ole merkittäviä aamu- tai iltareisuja. Voin mennä keskipäivällä, kun tiet kuivuvat.

torstai 28. syyskuuta 2017

Kekrin kynnyksellä

Puiden kellastuminen on ollut hieman jäljessä muita kesiä, mutta ensi yö tuntuu olevan viileämpi kuin aiemmat, joten eiköhän tahti tästä petraannu.
On päästy taas hanhiaurojen tiirailuun, eteläiittiläiset jopa tuhansien ja taas tuhansien hanhien lähempäänkin katseluun Sääksjärven ympäristön aukeilla pelloilla. Onneksi tuttavapiiriin kuuluu Alatalon Liisa, joka asuu siinä äärellä ja jolla on erittäin taitava valokuvausasenne nähtäväänsä, kiitos hänelle!
Meidän yllä on näkynyt toistaiseksi pääasiassa aika matalalla lentäviä laumoja, joten ne ovat varmaan olleet yötä lähialueilla, Lyöttilän aukeilla tai Mukulanlahden ruovikoissa. Jotkut laumat ovat jopa menneet sinnepäinkin, vaikka yleisin suunta tietysti on etelään eli päinvastaiseen.

Haketustyömaata oli alkuviikolla vielä paljon jäljellä, tätä kasaa käsittelin kaikkiaan puoli viikkoa...
Parin viikon ajan on ollut jännittävää olla pihahommissa, kun tuon tuostakin kuuluu hanhiauran rupatusta yli mennessä. Nykyisin tiedämme, että nämä laumat ovat pääasiassa itäisillä tundraseuduilla pesineitä valkoposkihanhia, joiden muutto on vakiintunut itä-Suomen kautta, kun meillä ei metsästetä muuttolintuparvista. Omakin alle sadan hanhen kanta Iitissä on ainakin Radansuussa, jossa Urajärven ranta antaa tarvittavaa vesimelskauspaikkaa ja golfkenttien viheriöt suuhun kelpaavaa salaattia.

Punaherukkapensaissa on vielä marjoja, lehtien alla piilossa olevia saattaa syödä virkistykseksi.
Puiden lehdet alkavat kellastua ja maisemat muuttuvat valoisammiksi. Oma arboretumkin on nyt huomattavan kutsuva, kun oksasavotta on harventanut pois peittoa valon edestä. Sain tänään viimein haketettavat oksakasat nutistettua ja hakkeet kompostia korottamaan. Keväisin hake muuttuisi polttoaineeksi kuivalla, mutta syksy ei siihen ole juuri koskaan sopiva aika. Nyt voi suunnitella kukkapenkkien kohenteluakin. Moni kasvi olisi hyvä siirtää syksyllä, kun ei ole pelkoa kuivumisesta, eikä nyt ainakaan lähiaikoina liian kylmästäkään.

Kauppareisu Kausalaan on nyt metsäomistajan sadonkorjuun takia entistä valoisampi. Radansuusta Kausalaan pienellä metsävälillä on ollut pahoja pimeitä kurveja. Osa niistä muuttui muistoiksi ihan hiljattain, kun vähän toista viikkoa sitten korjuukoneet ahersivat tien länsipuolen matalaksi ja harvensivat myös itäpuolen rinnettä. Liikenteellisesti se on kyllä kohta, johon ei pysähdytä kuvaamisenkaan takia. Onneksi kaadettiin se kuusikko, siinä on ollut jo monta tuulenpuuskan kaatamaa puuta! Tuollaiset vanhat asumapiirin liepeen metsät olivat vielä vähän aikaa sitten metsälaitumina, ja niille on ominaista maannousemasienen vaiva, joka tekee kuusen kovin herkäksi kaatumaan.

Pirttiaskareet kutsuvat kohta, saaliloimi on jo niisitty toimikkaaksi ja pirranrakojen välissäkin se on. 
Silloin ennenvanhaan (eli jo ennen minun ikäisteni syntymää) kesän aherrus päättyi noin syyskuun lopussa. Mikon eli Mikkelinpäivä, jota vietetään huomenna 29 09, oli nimetty sadonkorjuun päättymisen merkiksi. (Oikeasti nykyisin Mikkelinpäivä on sunnuntaina, joka tulee Mikonpäivän jälkeen). Nimi tulee arkkienkeli Mikaelista, ja juhla on siis myös kirkollisesti enkeleille omistettu.

Nauriit kuoppaan ja naiset pirttiin, sanoo eräs asiaa luonnehtiva sananlasku. Omalla tontillani ei ole ollut tänä vuonna mitään viljelystä, joten ei ole mitään korjattavaakaan. Sieniä olisi kyllä märkyyden ja kohtuulämpimien aikojen takia metsät pullollaan, mutta sitäkin varastoa on vielä entistäkin.

Sadonkorjuun ruoka on kaalista tehty, vaikka kaalilajeja voi kyllä säilyttää melkomoisia aikoja viileissä varastoissa. Kiinalaiset agraarikulttuurit siinä ovat olleet kaikkein kekseliäimpiä. Minulla tässä on meneillä kaalikääryleitä korvaavia maksipyöryköitä, joissa on samat aineet kuin kääryleissä ja jotka paistuvat pannulla siirappi- ym. mausteiden kanssa.
Tänä vuonna sadonkorjuu on yleisesti ottaen vielä pahasti kesken. Arvioidaan ja pelätään, että ihan ennätysmyöhässä ollaan, 1980-luvun puolivälissä oli kuulemma samanlaista. Vasta toukokuulla alkaneen ja viileän kesäkasvukauden jatkoksi ilmaantuneen märän syksyn jälkeen ei ole löytynyt hetkeä syysviljojen puimiselle ennen kuin vasta tällä viikolla. Tänä aamuna oli ihme kyllä kuiva maantie jo aamusta alkaen, ensimmäinen tällä viikolla, jona korkeapaine oli tullut alueelle. Ennustettiin viime viikolla jopa kesäisiä päiviäkin nähtävän. Ne ovat kyllä jääneet haaveeksi, mutta onneksi ei ole ollut silkkaa sadetta.

Syyspuuhia on puisten pihakalujen sisään vieminen, tässä loppuosa pihalla olleesta materiaalista. Autotalliin mahtuu tänä vuonna hyvin, kun uutta klapia ei tullut lainkaan.
Radansuun- Kausalan välisellä peltoaukealla on ollut matalakasvuisia viljoja ja mustaksi mennyttä härkäpapua korjaamatta. Oikein on sydäntä kylmännyt katsella sateessa likoavien härkäpapujen massaa kahta puolta maantietä, on vielä tuoreessa muistissa se oma sisilialaisten härkäpapujen kokeilu 2012, joiden kasvu päättyi palkojen homehtumiseen. Härkäpapu on nykyisin trendikasvi, kun siitä on kehitetty tuote lihaa korvaamaan. Mikäs se parempaa, kun kansallisruokiamme ovat mm. jauhelihakastike, lihapullat, kaalilaatikko tai Italiasta kotiutunut lasagne, joihin jauheliha kuuluu.

Mutta tänään oli yhtä viljapeltoa korjaamassa useita puimureita! Se pelto oli tullut konetta kannattavaksi, joten rynnistettiin siellä, missä voitiin. Muutama kuiva päivä on vielä tiedossa, joten puidaan varmaan lampunvalossakin, jos pelto tulee sopivaan tilaan. Vasta tiistaista alkaen ennustetaan taas olevan sateista.
Sokerijuurikkaan sadon nostohan on jo pitkään ollut se viimeinen peltotyö, joka tavallisimmin osuu lokakuun puolelle etelä-Suomessa. Jopa pakkasellakin sitä voi nostaa, ja silloinhan maa kantaa jo paremmin. Iitin maisemissa ei nykyisin ole kovin montaa juurikaspeltoa, mutta entisessä kotikunnassani Janakkalassa niitä vielä näkee, ei tosin niin runsaasti kuin ennen. Turengissa oli 1940-luvun puolivälin jälkeen perustettu ja monta kymmentä vuotta toiminut suuri raakasokeritehdas. - Kohta ei kaupassakaan enää ole uusia perunoita, ainoastaan perunoita. Ensimmäiset kotimaiset omenat ovat tulleet kauppoihin.

Koko kesän tätä kohtaa hallinneet kuormalavat oli korkea aika nostaa pois, kohta olisivat muuttuneet mullaksi ...
Mutta loppuipa sadonkorjuu nyt koska tahansa, niin siitä pyhäinmiestenpäivään oli kekrin aikaa, jolle on kehittynyt monia paikallisia viettotapoja. Kekritulien poltto on eräs sellainen vielä nykyisinkin esiintyvä hupi, jossa saatetaan syödä nuotion hiilloksessa paistuneita perunoita tai nauriita. Sääksjärvelle pääsee tulevana viikonloppuna kekritulien merkeissä järjestettyyn yleisötilaisuuteen!

Kekrin aika on sadonkorjuun juhlaa, jolloin syödään syystuliaisia, ehkäpä se juontaa juurensa siitäkin, jos kotieläimiä oli kesän aikana tullut enemmän kuin suojiin sitten syksyllä mahtui, lihoiksihan ne oli pantava. Tuollaisen ajan muistan vanhempiemme kodistakin, kun meillä muutamana vuonna pulakauden aikana oli kesäpossu kasvatettavana tai vasikoita, jotka piti tilanpuutteen takia muuttaa ruoaksi.

Lähelle maantietä tuli tänä vuonna uusi syyshortensiapenkki, jossa on lisukkeena pääasiassa vuorikaunokkeja, ne tuntuvat viihtyvän aika hyvin, ja kun kukkivat aikaisin keväällä, niin penkissä on katsottavaa ennen hortensian aikaakin. Jos leikkaa kukkineet versot pois, saa vielä elo-syyskuulla toisen kukinnan vuorikaunokille. Tässä oli ennen mesivadelmaviljelys, mutta sen alamäki alkoi v. 2002 tapahtuneesta vesijohdon kaivamisesta naapureille, kun yksi rivi nostettiin työn ajaksi ylös, ja sen jälkeen ei tullut enää entiselleen. Muitakin syitä on, esim. viljelylajikkeen taantuminen muuten.
Pyhäinmiesten päivä on nykyisin vakiintunut loka-marraskuun vaihteeseen, eikä koko lokakuulla ole työmarkkinoille muuta erikoista annettavaa kuin koulujen syyslomakausi. Pyhäinpäivää seurasi ennen palkollisten vapaaviikko, jolloin ehkä vaihdettiin myös työpaikkaa. Eipä siis ihme, jos omassa aikuisten lähipiirissäkin pidetään kekrin aikana pientä irtiottoa viikon loman muodossa...

Alemyynnistä mukaan tarttui vielä "risteysasemalla" vesisaavin lähellä olevat punakukkaiset hanhikkipensaat, ehkä niillekin lähiaikoina paikka löytyy.

sunnuntai 10. syyskuuta 2017

Kalevin ja Kalevan päivät meneillään

Kallionauhusten kukkavarret ovat venyneet joka päivä, ja nyt on jo saatu muutama kukka lisää aukinaisten joukkoon.
Jo kaksi viikkoa on mennyt hupsahtamalla ohitse edellispostauksesta. Kesäkahvilamme on siirtynyt syysaikaan, jolloin viikonloppuisin on keittolounaita tarjolla. Mielessä kangastelee tälle päivälle osuva Sjögren-seuran talkooväen listalla oleva borssikeitto, sitä pitää lähteä maistelemaan. Mikäs on mennessä, kun sadekin jo taukosi, eikä näyttäisi olevan lisää tulossa lähitunteina.

Kalevin nimipäivä tuo mieleen kansalliseepoksemme Kalevalan ja virolais-sukulaistemme Kalevipoeg- kertomukset. Elokuisia ukonilmoja on nimitetty myös kalevantuliksi. Kalevan eli jättiläisen kansa asui pohjoisessa ilmeisesti aika laajalla alueella. Mietin, että kun toistaiseksi pitkiä ihmisiä on kuitenkin ollut tiedetysti viikinkien ryhmässä, niin miten tämä jättiläisen kansan tieto siihen suhtautuu, puhutaanko lopulta samasta asiasta? (Wikipedia kyllä mainitsee, että pitkää kansaa on ollut ennenmuinoin myös lähi-idässä, ennen israelilaisten sinne tuloa. No ketäs he sitten ovat olleet, ei kai mitään purjehtijoita pohjoisesta?)
Sopivaa, että muinaisia suomalaisten vaiheita on tutkinut iittiläinen Antti Sjögren, jonka seuralla siis tänään pitojen vuoro!
Puoli kahdeksan jälkeen aaamulla oli aika paksu pilviverho taivaan peittona, on selvästi vielä hämärän aikaa. On noin viisi astetta lämpimämpää, +13C, kuin mihin on viikolla totuttu. Koko yön on satanut.
Pyörremyrskyjen aika on parhaimmillaan. Onneksi emme asu sellaisella alueella, vaikka joskus Atlantin länsireunalla aikansa raivonneet myrskyt ajautuvatkin luonnonlakien mukaan Skandinaviaankin, jos jatkavat merellä eivätkä laannu Amerikan sisäosissa.

Vettä on saatu niin, että kaikki avonaiset astiat ovat saaneet runsain määrin. Kukan aluslautanen reunojaan myöten, korkeammissa ruukkujen alusastioissa lähes litra.
Pöydän alla sadetta pitänyt maljaköynnös pääsi äsken aluslautaselleen, koska vähään aikaan ei sada. Puutarhakalusteet näyttävät jokseenkin lionneilta jo.
Hädin tuskin siellä lännessä on henkeä vedetty Harvey-hurrikaanin jäljiltä Texasin rannikolla, kun jo Irma-hurrikaani, yksi kolmesta länsi-Intian alueella raivoavasta tuuli- ja sademassasta, on juuri saapumassa Floridaan peittääkseen alleen kaiken. Se on niin suuri, että Suomi-neidon alaosa mahtuisi siihen, jos olisimme kulkureitillä.
Katia-hurrikaani, jolla on hieman eteläisempi reitti, on kurvannut Jukatanin niemimaan reunoja hipoen ja osunut juuri etelä-Meksikoon, jossa saatiin pari päivää sitten raju maanjäristyskin yli 8 richt. voimalla, kun Tyynenmeren puolella niillä kohdin oleva pienehkö Kookos-laatta liikahti matkallaan Amerikan laatan alle.
Ja kolmas, Jose-hurrikaani, vielä kerää voimia merellä tullakseen täydentämään jäljet.

Viime talven aikana ruukussa juuria tehneet maksaruohon vauvat ovat jo esiteinin iässä, kun aletaan kukintaa. Sitkeä sissi tämä kasvi, joka luontaisesti on kallionrakojen pikku kasvupaikkoihin sopeutunut, mutta säilyy hengissä, vaikka joskus reiätön ruukku on unohtunut tyhjentää sateiden jäljiltä useammaksikin päiväksi.
Meilläkin on vähintään kahden viikon sateisen ajan putki meneillään, vaikka viikko sitten olikin muutama kuivempi päivä. Nyt ennustetaan oikein suuria sateita tälle päivälle keski-Suomen -Kainuun korkeudelle, useita senttejä jopa.

Alapellon itäreunalla kasvava isoin tontin kuusi sai luovuttaa alaoksansa, joita oli lähes 60. Se avarsi näkymiä niin paljon, että meidän alaovelta näkyy naapurin puuvajan ovelle! Kuusi ja sen kaveri istutettiin aikoinaan Marja-Leenalle 1980-luvulla tehdyn kriikunaviljelmän laitaan, kun kriikunoiden mielestä paikka oli liian kuiva kasvaa, ne vain kituivat. Nyt nekin poistettiin kokonaan, suurin osa keloutunutta rankaa. Toivottavasti saan pidettyä kurissa valtavat juurivesa-yrittäjät, joita on tässä tontin kohdassa joka vuosi kymmeniä. Kuusen kaveri muuttui klapeiksi jo toistakymmentä vuotta sitten, kun puut oli istutettu liian lähekkäin toisiinsa. Myös metsälehmuksen (vasemmanpuoleisin runko) alaoksia meni pinoksi.
Viime viikonvaihteessa arboretumissa oli taas oksasavotta meneillään, edellinen oli elokuun alkupuolella. Hamed viehättyi Fiskarsin oksasahan hyvistä hampaista, joilla kepeästi saatiin alas tai nurin suuret määrät puumassaa, vaikkei niin montaa tuntia kerralla oltukaan (vain pari, kun ei sitä sillä vauhdilla veto kauan kestä). Kaikkia jälkiä ei vieläkään ole siivottu, tontin pohjoisreunalla on vielä työmaata.
Näiden rankojen alkuperä on maantien läheltä ja muualta tästä lähistöltä, pisimmät ovat marjatuomipihlajaa. Muita rankakasoja oli toisilla syrjillä alapihaa.
Helenan kanssa kaksin keräsimme ja siivosimme oksia ja isompia rankoja kasoille, osa tulikin jo katkaisuvalmiiseen kuntoon, ja loppujen pääosa sitten maanantain- keskiviikon työrupeamien aikana.

Haketuskokoista oksastoa on useita kekoja. Harmittaa vähän, kun pihlajatkin taas menettivät oksiaan, mutta toisaalta edelliskerralla (jokunen vuosi sitten) suurta marjamäärää ei löytänyt yksikään lintuparvi, maahan tippuivat pakkasilla.
Kuusenoksien latvat saivat kunnian tehdä uudelle heinäkompostille reunat. Nehän eivät helpolla lahoa, joten keko pysynee mallissaan joitakin vuosia. Haketuksen jäljiltä pinta saa vielä lisää täytettä.

Keskiviikkoiltana oltiin tässä pisteessä, pinot koossa ja tanner haravoitu. Sahanpurun lisäksi suuret määrät nousi sammalta, joka meidän rinnetontilla on alkanut viimeisen vuosikymmenen aikana kovasti lisääntyä. Se on melkein kaikki niityn liekosammalta, joka on sangen suosittu materiaali linnunpesissä.
Ystävällinen naapurini tulikin sitten hätiin tiistaina moottorisahan kanssa, joten isoimmat puuainekset muuttuivat polttopuiden alkioiksi, pinoihin kuivumaan vuodeksi kahdeksi. Laitoin vielä pressutkin päälle, kun pinot ovat aika tiiviit, ja ilmatilaa sen alle, etteivät puut ala homehtumaan.

Nämä tulevat isot sadeajat olivat jo tiedossa alkuviikosta, siksi pidettiin niin monta työtovia, kuin selkäranka suinkin salli. Saattaa olla, että vasta kuun jälkipuoliskolla tulee taas ulkotyölle sopivia hetkiä. Kun nyt on ensimmäistä kertaa tällä tontilla kuormalavat pinon alla, kuivuminen tulee tapahtumaan varmasti!

Etupihalle on nurmikon reunalle kehittynyt loppukesän aikana kaksi eri rypästä sormustinkukan taimia, joten istutushommia niillekin lähiaikoina.

sunnuntai 27. elokuuta 2017

Ilmoja pidellään

Tämän aamun näkymiä pihapenkissä: Eivät sentään pensashanhikit menneet maanrakoon, vaikka heikolta keväällä näytti. Ja tämähän kasvi kyllä kestää kukkien kanssa, vaikka olisi kuinka viileä syksy.
Niin tehtiin varsinkin eilen, sillä oli Ilman nimipäivä. Mietin, että olipa osuvasti pantu juuri siihen päivään, kun iltauutisissa keskityttiin pohtimaan, mitä nyt käynnissä olevasta kylmän ilman purkauksesta oikein seuraakaan. No, räntää ja lunta tietysti tunturiin, mutta hallaa jopa aivan eteläisimpään Suomeen. Lauantain aamulla oli herätty niin, että Utin mittari oli mennyt melkein +6 asteeseen, joten karmealtahan nuo ennusteet sitten päivämmällä tuntuivat.

Viikko on mennyt yhdessä hujauksessa, kun joka päivälle on ollut aivan ainutlaatuisia tapahtumia. Viikko sitten heräiltiin ennen aamukahviaikaa Ansan, Nasun, Leon ja Gubben tassutellessa pöydän ympärillä saamassa varhaisateriaansa Ullan järjestämänä. Sainkin seurata näitä aamupuuhia ihan kolme kertaa, kun vierailu päättyi tiistaina.

Ehdittiin sinä aikana panna taloa e-aikaan, kun tuvan kattovalaisimet vaihdettiin plafondeista (1980-luvulta) spottivaloihin, joissa oli 3w tehoiset led-lamput, jonka valoarvo kuitenkin on 400 lumenia. Ja niitä oli yhteensä 10 noissa kahdessa kattovalaisimessa. Siis 30w.n edestä kuluu energiaa, mutta valaistusta tulee 4000 lumenin edestä. Näin valoisaa tässä tuvassa ei ole ollut kuunaan!

Ja toisena iltana otettiin tv:n säätökapula kouraan ja tehtiin uusi kanavahaku, joka vielä oli odottamassa maaliskuisen kanavauudistuksen jäljiltä. Löytyi taas monta nukkumassa ollutta kanavaa! Kukapa niitä kesällä ehti kaivatakaan, mutta annas olla, kun tulee sukankudin- ja sohva-yhdistelmän aika...  Jari vielä tutki äänen- ja väriensäätöjen osuvuutta, kun nekin olivat joulupukin (oikeasti) ajalta.

Kotiuduttuaan Leo johti tilanteiden tarkkailua kulkien ensimmäisenä. Tässä hän esittelee, kuinka rentoa hänellä on, kun voi ottaa päivätorkkuja selällään. No tietysti sitä hieman piti mukamas nousta katsomaan, kun aloin kameran kanssa touhuta.
Gubben mielipaikaksi jäi sohvan kulma, kun Jarin käsi välillä tuli piilosta kurkkaamaan... Kissoille tuli mukaan kaksi omaa fleece-huopaa, joissa on kodinhajut jo valmiiksi, siten matkailun tuottama harmi paremmin hälvenee.
Nykyisin kissat syövät vain raakaruokaa, kun raksut ja muut sellaiset ovat tuottaneet allergioita. Matkaeväänä siis kassi pakasteita. Leonkin karvapinta on viimein pääsyt kuntoon, sen selkänahkaa ilmeisesti kutitti ihottuma, jota se pyrki nuolemisella hoitamaan, ja sen taas näki turkin erikoisesta laadusta. Hänen äitinsä Nasu tuli myös paljon paremman näköiseksi. Ansa ja Gubbe, jotka eivät olleet allergisia, ovat alkaneet myös olla komeampia silkkiturkkeja.

Varsinainen operaatio oli Hamedin kesäisen risusavotan loppuun saattaminen. Kuormalavapinosta haettiin muutama lava sahausalustaksi ja yksi lava pinonpohjaksi seinustalle, jonka reunoiksi viime keväisiä talon vuorauksen jäänteitä, laudanpätkiä. Melkein kuutiometri polttopuuta nyt ottamassa tuuletusta ainakin ensi kevääseen asti! Tätä tehtiin maanantaina, mutta sateen aikaistuminen teki sen, että muuhun sahausprojektiin, kelojen kaatoon arboretumissa ei enää iltamyöhällä alettu, olkoot seuraavaan kertaan. Oksanpätkiä on nyt niin paljon, että riittää leivinuunin lämmitykseen monta talvikuukautta!

On vuosipäivä! Tasan vuosi sitten reipas tuuli katkaisi naapurin koivuvanhuksen, ja siitä seurasi paljon lisähommaa. Tänä kesänä on toisen naapurin, Rytikankaan tontilla ollut paljon tekemistä, kun koivun latvat kasasivat alleen kriikuna- ym. pensaiden massan, ja niiden syksyisen poiston jälkeen on päässyt pitkästä aikaa kaikenlainen ruohoviidakko vauhtiin. Jättipalsamien metsästystä mm. 
Taannoinen Kiira-myrsky, joka 12 08 sattuessaan on myös toissapäiväisen Kuusankosken reisuni perusteella ollut varsin totaalisen tuhon aiheuttaja Iitin ja Kouvolan rajalla Lyöttilän puolellakin etelä-Iitin lisäksi, pani kyllä ajattelemaan, onko omalla tontilla joku vaaramomentti tarjolla myrskyn yllättäessä, ja onhan siellä tuo kaikkein korkein koivu keskellä tonttia.

Sellainen kaatuva jätti osuisi sopivasti joko autotallin tai talon päälle, jos sen koillisesta tai idästä tuleva tuulenpuuska sattuisi taittamaan. Ja kun puu kasvaa tyvi kasvinjätekompostissa, voi se olla myös aika pian sisältä laho. Ehkä on tilattava koura-auto parkkipaikalta kurkkimaan ja oksa kerrallaan pois nappaamaan.
Jos jää tynkä seisomaan, niin sehän on vain tikoille ja muille kolopesijöille mukavaa, kun tulee kerrostalomahdollisuus. Myös lähin raisusti kasvava lehtikuusi on nyt tullut siihen mittaan, että talo on liian lähellä. Senkin koura saisi korjatuksi alapihalle ajettuna.

Lehtikuusi onkin aika juoni jatkamaan eloaan, kun katseltiin Ursulan kanssa karsittuja arboretumin puita. Joka oksantyngästä on putkahtanut monta uutta oksan alkua jatkamaan samaa liian matalalla ollut oksaa... Ihan sama tyyli kuin kärhöllä!

Viikkoa on sävyttänyt myös mehumaijakattila ja sen tuomat "pöytäkoristeet". Tässä on ensimmäisen maijan sisukset menossa jäähdytyksen kautta pakkaseen. Omat mustaherukat riittivät tänä vuonna vain kahteen satsiin, nekin viher- ja punaherukoilla höystettyinä, joten entisaikojen mehutehtailu jäi onneksi vain muistoksi...

Haettiin Ursulan kanssa lipputangon penkistä, löytyisikö yhtään karhunlaukan olemassaolon tositetta, lehtiä. No, yksi kaksilehtinen verso löytyikin ruskettuneena kurjenpolvimassasta  alimmaisena, joten hengissä se taitaa olla. Sipulinhajusta ei tuon asteisena enää ollut tietoakaan, mutta ei se tarhakielo kyllä selvästikään ollut, joita siinä myös kasvaa.
Tupa-askartelua elähdyttivät mukavat vierailut, keskiviikkona poikkesi kylässämme olevalta sukulaistaloltaan tervehtimään työtoverini Jari Hämeenlinnan kesäyliopistoajoilta. Jo seuraavana päivänä tapasin Ursulan, joka oli nykyisestä kotimaastaan Sveitsistä pyrähtänyt Kanta-Hämeen maisemiin, mutta pistäysi sitten tässäkin!
Olin Ursulan luokanvalvoja 1979-80, jolloin hän ja oma vanhin tyttäreni Helena päättivät lukion opinnot ylioppilaiksi tultuaan. Sanomattakin on selvää, että tunnettiin jo paljon aikaisemmin, kun tytöt olivat samoilla luokilla myös ala- ja yläasteen aikoihin. Sveitsi on Ursulalle myös äidinmaa, mutta Suomi on isänmaa.

Taito-Kymenlaakso-yhdistyksen kangaspuiden purkaminen on edistynyt sen verran, että kaikki liikkuvat osat on irroitettu ja pakattu omaan samanlaisten talouskelmupakettiin nimilapuin varusteltuna. Vähitellen olen ne kuljettanut alakerran eteiseen, koska yläkerran rappuja on monta ja kerralla kaikkien kuskaaminen ei olisi minun juttu ollenkaan. Toiminnanjohtajan kanssa on sovittu, että hän tulee sitten ne purkamaan ja hakemaan lähiaikoina. Yläkerrassa odottaa siis vain kehikko ja puuvasara.
Viikolle on saatu niin monta sadepilveä, että vain perjantai eli toissapäivä oli ennusteiden mukaan kelvollinen pyykin ulkokuivatuspäivä. Päädyin illalla vielä ruohonleikkuuseenkin samasta syystä. Ja kas kummaa, miten oli unohtunut se aiemmin ostettu keräkaali! Panin siis kaalinkerän ensimmäiseksi aamulla hautumaan keittokattilaan, kanta koverrettuna avoimeksi, että kääryleiksi tulevat lehdet voi irroitella yksitellen. Kerä olikin niin iso, että sen kanssa sai touhuta yli kolme tuntia! Koko sen keiton ajan ehdin paimentaa alakerran pyykkikonetta ja ripustella kuivumislasteja.

Päivä olikin jo pitkällä iltapäiväkahvien ajassa, kun käärylepannu uunissa ilmoitti kypsyyden tulleen. Sillekin päivälle osui vielä kuitenkin illansuussa pieni vierailijapyrähdys, kun ruohonleikkuusta ja pyykkien keruusta tullessani Päivi-naapuri kurvasi iltatorille rinnetietä pitkin kuullessaan sieltä elon ääniä. No, torille en kyllä jaksanut ajatustakaan, sillä puuhapäivä vaati suihkussa seisomista sillä siunaamalla punaisella minuutilla!

Siinä koko päivän narueloa viettäneestä pyykistä ollut yhtään loppukuivaa, kaikkien kohtalo oli kiikkua tuvassa ja muissa huoneissa koko lauantaikin. Juuri perjantaiksi ei nimittäin tullut juuri yhtään tuulta, vaikka muina päivinä sitäkin on saatu

Oreganot kukkivat edelleen, odottelevat perhosia. Nämä ovat parkkipaikan ruusupenkin koristeina
Ensi viikolla taitaa jo alkaa punertuneiden vuoristolaiskarviaistenkin naposteluaika. Vielä tällä viikolla ne ovat kovia ja happamia, niin että maistelu on päättynyt alkuunsa, siihen ensimmäiseen. Alkuviikolla, viimeistään tiistaina alkanee lämpimämpi aika, kypsyminen saa siitä vauhtia. Aika monena vuonna on päästy maistelemaan enemmälti jo elokuussa. Nyt ollaan myöhässä, sillä syyskuu jo kolkuttelee ovelle.