torstai 6. heinäkuuta 2017

Viileähköä kesää eletään

Tämän päivän kuva, iltapäivää menossa. Etualalla on monirunkoiseksi kehkeytynyt punatammi, pitää varmaan harrastaa leikkausta joskus.
Piti tänä aamuna aikaisin, jo ennen aamukahviakaan käydä Kausalassa vuotuisissa labrakontrolleissa. Tulokset saan sitten viikon päästä, kun on varattu tohtorin soittoaika. Oli niin viileätä, että ensi töikseni hamusin paksun fleecetakin niskaan lähtiessä. Toisenkin kerroksen olisi voinut virittää, kun sitä ensimmäistä oli tarpeen pitää vielä sisälläkin... No, ilman aamukahvia kaikki tuntuu vähintään viileältä.

Ei se päivä siitä kyllä ole kummemmaksi muuttunut paitsi sisätiloissa ja varsinkin yläkerrassa, joka on kesäisin lämpimämpi kuin tämä varsinainen asuinkerros. Siellä on askarreltu saaliloimen kimpussa, nyt on meneillään kolmonen noin puolivälissä. Työ on edennyt hitaammin, vain n. 30 cm:n päiväurakalla. Olen huomannut, että tästä loimesta pukkaa esille vain mansikka-ajan mielikuvia, toinen toistaan haastaen...

Päivänkakkaroiden sesonki on alkanut tällä viikolla parhailla paikoilla.
Aamuaikaisella matalat ja kylmän näköiset pilvet hieman ripsivät vettäkin, joista tuli aivan väistämättä mieleen kesä 1961, jolloin olimme pikkuvauva Helenan kanssa viettämässä ensimmäistä (ja toistaiseksi viimeistä) Pohjanmaan kesää. Silloin päivät eivät juuri olleet kummoisia, 15 astetta saavutettiin ani harvoin, niin etten edes muista sellaisia olleen. Asuttiin Töysässä, kesän ajaksi vuokratussa seppä Ahokkaan mökissä tasaisella peltojen välisellä tontilla. Päivät kuluivat leivinuunissa tulta pitäen, kun ilman ei tosiaan tarjennut. Seinäjoelta oli käyty tuttavalta ostamassa vaaleankeltaiset ruotsalaiset lastenvaunut, joita siellä kujilla joskus lykin, kun tarkenin. Mutta heinä kasvoi, sellaista turkkia olivat pihamaatkin täynnään.

Tämän viikon sirpittelyn kohde oli kaivojen polku alapellolla. Siitä ensimmäiset kymmenen metriä on puiden varjostuksen takia jo vähäheinäisempää, mutta loppupää n. 15 m oikein rehvakasta koiranheinää, jota saa korren tässä vaiheessa oikein kunnolla yrittää poikki.
Se vuosi oli karmein kesäsäineen muistamistani, sillä viileät ilmat ja sateet senkuin runsastuivat loppukesästä, eivätkä maamiehet päässeet korjaamaan viljasatoaan pellolta. Silloin ei taidettu edes uneksia kuivureista, joissa jyviä voisi kuivattaa, mutta ensinhän ne olisi pitänyt puidakin. Pelloilla vaan likosivat korjuukeliä odottamassa. Lumet tekivät hatut seipäille loppuvuodesta. Muistaakseni helmikuulla oli pelloissa lujuutta liikennöintiin, silloin viljaseipäitä sitten tyhjennettiin, mutta luultavimmin menivät suoraan lehmien rehuksi.

Kuvan laikkuköynnös ja toisella puolen taloa kasvava amurinviini ovat päässeet kesäparturiin, kun versot alkoivat jo ylittää metrin etäisyyden seinästä. Ja osahan aina tunkee katonreunan laudoituksen rakoihin.
Myöhäinen kesä oli myös niihin aikoihin, kun uusi talomme Turengissa Jokitiellä oli valmistunut ja asuttiin siinä ensimmäisiä vuosia 1970-luvun alussa. Oli tarkoitus pitää tupaantuliaisia tuttaville ja tilaisuus meni heinäkuun lopulle Helenanpäivien aikoihin. Sysmän mökillä kului kesä nopeasti, ja taisi olla siinä aiemmin joitain kesätöitäkin tehtävänä.  Kesän mansikkasatoa oli niihin aikoihin vielä saatavilla, joten mansikkakakuksi meni tarjoilujen puolella. Luultavasti tänäkin vuonna saadaan mansikkaa vielä kuun lopulla, kun nyt vieläkään ei satokausi ole alkanut, sen huomaa hinnasta, puolen litran ykkösluokan marjoista saa pulittaa monta euroa!

Uuden kompostin alkua: ensin teen läjää ja sitten myöhemmin siirrän entisestä kompostista reunukset. Kun on mitä vasten se nojaa, niin ei tarvitse tukipaaluja kulmiin.
Olisi kyllä vielä sirppitöitäkin tarjolla alapuutarhalla, mutta ihan joka päivä sitä ei jaksa ajatella, kun niittämisen jälkeen on aina suihkuteltava ja huilittava kunnolla ihan pitkällään. Joka tapauksessa olen saanut työkerralla noin aarin tienoilla olevan alueen nutistettua. Se kun on kuivunut, niin sitten vielä vuorossa haravointia ja kyytsäämistä kompostille. Uusi kompostikin piti perustaa, massan määrä on sitä luokkaa. Niittämistä on ollut jo neljänä viikkona. Ilahduttavasti on löytynyt puuntaimia!

Alapellon vanhin kukkapenkki (melkein 30v) elää nykyään ihan omaa elämäänsä. Töyhtöangervot ovat lisäksi alkaneet lähettää poikasia ympäristöön, olen löytänyt kymmenkunta uutta tainta. Etualan kanadanvuokko taitaa valloittaa kaikki sopivat kohteet, se tykkää kasvaa melko varjossakin.
Ilahduttavasti näyttävät voivan viime kesällä tehdyt siirtoistutukset, jotka etupihan toisesta poistetusta kukkapenkistä matkustivat muualle puutarhaan. Seuraavassa kuvassa on alatien varren penkkiä, johon siirsin mm. ruusujuuret ja jalopähkämön. Entisistä kasveista varsinkin taatankurjenmiekat innostuivat kovin, ne kukoistavat nyt paremmin kuin koskaan.

Tänään huomasin, että Tiitun muistopenkkiin tehty tähtiputken siirto voi oikein hyvin. Aasiankullerosta ei näkynyt kukkaa samassa penkissä, mutta lehtiä kyllä oli.

Pihan ruukkuistutuksia saa alkaa kohta kohentamaan, sillä orvokkien pitkäksi venynyt kukkima-aika on kääntymässä loppuun. Ylös nostetusta amppeliruukusta löytyi juuripaakun pohjalta sentin paksuiselti pelkkää valkoista tiukkaan pakkautunutta juurimattoa. Siispä samettikukkien ja pikkubegonioiden aika on tulossa. Kohta saa eräät huonekasvitkin viedä vähäksi aikaa ulkoilemaan, patiolla on sopivaa varjoa keskipäivällä. Yöt ovat toistaiseksi olleet kesäisiä, kymmenen asteen nurkilla.

Kuulemma muutkin ovat sitä mieltä, että viileä kesä on ollut kasveille eduksi, ehkä osasyynsä on myös lauhoilla talvilla. Keltapäivänliljat ovat juuri alkaneet kautensa, mausteeksi ruskoliljoja.

perjantai 23. kesäkuuta 2017

Juhannusaaton tunnelmissa

Luulin jo, että tänä vuonna menee juhannus ilman valkoisia ruusuja, mutta onneksi ylämäellä on hansaruusujen joukkoon jäänyt Varkauden terveisiä! Kiitokset siitä Sepolle, joka halusi pelastaa ruusuntaimia ja liotti niitä rantavedessä, kunnes matkaa tuli tänne päin. Taimi on sitkeästi pitänyt pintansa ja kukkii jo oikein hyvin. Vanha talonvieren kasvusto on nykyisin niin hevoskastanjan varjostama, että siinä on vasta pieniä nuppuja.
Vaaleanpunainen papulanruusu on avannut tänä aamuna ensimmäiset pari kukkaa ylämäellä, joka istutus on aikoinaan ehkä 1950-luvulla tehty Raijan ja Seijan leikkimökin viihtyisyystarpeita varten.  Tienvarsiaidan vastaava kasvi ei vielä näytä yhtään kukkaa.
Päivä on vielä pisimmillään, kun on päästy kesäpäivän seisaukseen. Se viipyy samanmittaisena toista viikkoa, ja sittenkin kun alkaa lyhetä, niin vain minuutin kerrallaan, sen sietää hyvin! On aivan ihana herätä jo ennen puolta viittä, kun idän ikkunasta näkee taivaan rusottavan ja valoa on joka puolella. Kyllä kelpaa.
Vuosi on edennyt jo ruohon nutistukseen, kun vuokot, mukulaleinikit ja lemmikit ovat ehtineet siementää. Joitain leikkurilla tehtyjä kävelypolkuja on jo ilmaantunut nurmikolle. Alapuutarhan tienoosta löytyy mehevin ruoho, kun kattorännien vedet valuvat luontaisesti siihen, ja lisukkeita syvemmälle tuo myös saunan harmaavesien suodatuskohta.  Talon tällä puolen imee syreenipensas voimaa lähistön sakokaivosta tihkuvista mehuista.
Raisut tuulenpyörteet toissapäivänä ja varsinkin eilen panivat lumipalloheisi-pensaan monet latvahaarat aivan maahan. Se kasvaa juuri siinä harmaavesikentällä hyvässä kosteudessa. Luultavasti tuo ei siitä nouse ilman tukikeppejä
Musiikkijuhlat-viikko saatiin päätökseen juhannuksen alusviikon alkaessa, joten nyt meillä ei tehdä erityisiä siivouksia, entisillä mennään. Majoitusvieraita oli vain yhtenä yönä, silloin yläkerran täydeltä, ja sattui niin onnekkaasti, että tuli pyykinkuivatusilma heti lauantaina, joten se homma on nyt enää muistoa.

Kirkkokonserttina oli torstaina nimittäin Tuure Kilpeläisen Kaihon karavaani, jossa laulujen aiheet olivat teemasta lähimmäinen. Majoitettavani olivat tämän joukon ns. tekniikkaryhmä. Kirkko oli lähes täysi, siellä on 900 istumapaikkaa.

Myös lauantai-iltana kävin kirkkokonsertissa, jossa oli klassisempaa kirkkomusiikkia. Kun konserteissa aina seistään väliaikana pihalla, niin harvinaisesti tänä vuonna ei ollut yhtään hyttysiä tai mäkäräisiä, jotka kiusaavat lämpimiä tai kuumia seisoskelijoita. Siis aivan ihanteelliset olot, myös Hiidenvuoren yökonsertille, jonne oli saapunut kuulemma 600 kuulijaa.

Tänä vuonna tein juhlien kahvilaleivonnaisiakin parina päivänä, että tunnelma säilyi. Tuotevalikoimaani kuuluu yleensä kirkonkylän rahkapiirakka, jonka ohjeessa on niin paljon massaa, että 50 cm:n uunipellin lisäksi pitää ottaa apuun foliovuokakin.

Tänä vuonna löysin netistä myös helpon ja hyvän raparperipiirakan, jota olen tehnyt jo kaksi kertaa. Siinä käytetään raparperista mikrolla tehtyä hilloketta, ja tuote säilyy pitkään mehevänä. Myyntihommiin sinne tiskin taakse en enää tohdi mennä, seisoskelu ei enää luonnistu, kun selkää alkaa liikaa särkeä ja jalat paisuvat.

Pari vuotta sitten tehdyt raput ovat osoittautuneet oikein hyviksi, myös naapurin kissa kulkee niistä mieluummin kuin märällä ruoholla. Tonttini suuret määrät vuorenkilpiä ovat juuri tulemassa työvaiheeseen, kun poistan ruskettuneet kukkavarret, niitä tulee monta kottikärryllistä yhteensä
Tarvitsee muuten hieman juhlan kunniaksi löhöilläkin, sillä kädet ovat hapoilla sirpin pitelemisestä, eikä sovi unohtaa selkälihaksiakaan. Ruohotöissä on aherrettu tämä viikko, onneksi niittäminen on helppoa, kun korsi ei ole yhtään kovettunut, se katkeaa melkein ajatuksen voimalla. Samalla voi katsella kesän etenemistä ja mitä yllätyksiä on nähtävillä.

Kuten nyt sitä, onko rönsyakankaalista enää mitään jäljellä. No, oli, se osaa kivasti mennä samikseksi nurmitädykkeiden joukkoon. Sen verran se on violetti, että ihan läheltä erottuu taivaansinisistä tädykkeistä.

Helenan alkukesästä istuttamat lumihiutaleet ja marketat olivat vielä "työkuntoisia", joten tein vain lisäyksiä tyhjiltä näyttäneisiin koloihin. Enon ristin istutus on melkein samanlainen, pelakuu tosin on kirkkaanpunainen. Nyt juuri kaupoissa on enää vähän istutustaimia paikkoihin, joissa kestävyydelle on isot vaatimukset, kun hoitoa ei ole joka viikko tarjona.
Ehdin keskiviikkona toteuttaa suunnitellun Turenginreisunkin, vaikka sääennusteet sateineen hieman arveluttivat. Ja toisaalta loppuviikolle ei kannattaisi mennä vuoden kiihkeimmän liikenteen tukkeeksi. Kuitenkin matka onnistui, ja kiitokset taas Sirkalle ihastuttavasta lepohetkestä ajelujen välissä. Niin on kuin siskoaan menisi tapaamaan, ja enemmän kuin omia verisukulaisia näitä pitkän ajan työkavereita on lopulta tavannutkin, kun silloin aikanaan päivittäin oltiin monta tuntia tekemisissä keskenään.

Pari viikkoa sitten sain viritettyä saaliloimen työkuntoon, mutta sinne tasolle en ole ehtinyt juuri ollenkaan tällä viikolla, vain puoli metriä on tullut tehtyä. Ehkä ensi viikolla edistystä tulee enemmän, kun Tella tulee kesälomalle. Sen mielestä parasta liikuntaa on, kun minä istun kangaspuilla ja hän vaihtaa makuupaikkaa sängystä toiseen tai väliin lattialle. Vintinraput kavutaan monta kertaa päivässä, varsinkin jos näyttää niin sateiselta, ettei rikkaruoho- ym. puutarhatyö maistu.

sunnuntai 11. kesäkuuta 2017

Kesä alussa, ja kylläpä siitä nyt nautitaan!

Kauan kesti kesän odottelu, mutta nyt siitä saa jo mielin määrin nauttia, kun kaikkialla tuoksuu ja soi. Ja onneksi hyttyset eivät vielä haittaa, kun toukokuukin meni melko niukoin sadepäivin. Taas on rännisaaveissa vettä, joten pääsee tekemään istutuksia, kun on millä kastella!
Ensimmäiseksi istutustyöksi tuli uuden rodon istutus ylämäelle.  Sen piti olla valkoinen Suomen 100-vuotisjuhlan merkiksi, mutta kaikki valkoiset olivat jo menneet kaupasta, kun kävin. Tässä sen istutuksesta on kolme päivää ja kaikki nuput ovat auenneet. Takana on kivi, jonka päällä lapsuudessani oli pitkä lauta, ja kaksi lasta istumassa eri päissä lautaa ja kiikkumassa.
Rododendron catawbiense grandiflorum eli puistoalppiruusu on tämä uusi tulokas, siitä on sinisen tai punaisen violetteja tarjokkaita, päädyin tähän punertavampaan. Istutuspaikka on lähellä muita entisiä rodoja, se on tontin varjoisammalla kulmalla.

Tontin rehevin kohta ylämäellä, tästä kävelypolun pitäisi mennä!
Metsäkurjenpolvet eli juhannuskukat alkoivat kukkimisen ensimmäisenä meidän tontin kurjenpolvista jo muutama päivä sitten. Seuraava eli idänkurjenpolvi avasi tänään ensimmäisen kukkansa etupihan penkissä.
Parin viikon aikana on saatu pari reippaampaa saderupeamaa, joten ruohot ovat alkaneet rajun kasvun, ovathan valoisat ajat lähes maksimissaan. Ylämäen polkua ei tee mieli enää kulkea ennen sirppikierrosta, kun koiranputki yltää miltei kainaloon. Metsästä on löytynyt myös monta terhakkaa puuntainta, joita pitää myös merkitä kepillä, ettei tallo tai leikkaa niitä.
Se tuleekin olemaan ensi viikon huvia, ainakin silloin, kun ei suoraan sada. Aloitinkin jo sitä puuhaa, kun lauantaina kuljin pyykkien kanssa narulle johtavaa polkua, sainkin siinä usemman kottikärryllisen vihermassaa kompostin keltaisen kevätkorjuun peitoksi.

Sirpittelyä riittää ensin, kun pitää varoa ruohon seassa olevia taimia, vasta sen jälkeen uskaltaa alkaa lykkiä ruohonleikkuria, kun reitit ovat selvät. Mukulaleinikki on jo lopettamassa kukintaansa, kohta myös lemmikit, sitten voi leikata.
Pyykkinarupolkua sirpittelyn jälkeen. Raparperitkin ovat jo alkaneet kukkia. Illalla sain leikkuutähteet korjattua, kun olivat koko päivän nahistuneet ja keventyneet.
Aiottu etupihan kukkapenkin siirto ei nyt keväällä vielä toteutunutkaan, kun ne koivunkannot, joita kuvittelin poistavani, eivät olleetkaan ihan loppuun asti lahoja. Jospa sitten syyskuussa yritän seuraavan kerran.
Tässä kuvassa sitä tulevaa istutusaluetta, keltaisen esikon kohdalla on vielä kovaa kantoa jäljellä. Toinen uusi penkin kohta on kuvan oikean reunan kohdalla.

Kävelin sunnuntaiaamuiksi vakiintuneen kesäkatselmuksen tänään puutarhassa. Meninkin jo aikaisin eli seitsemän jälkeen, se kun päättyy aina vuohenputkien kiskomiseen pois kukkapenkeistä. Nyt oli ensi sijaisena pelastuskohteena tienvarren penkki, jossa yksi kuolanpioni oli avannut kukkansa katseltavaksi. Muut kaksi eivät vielä ihan ole samassa vaiheessa. Kitkettävää on, ja tienvarsikin pitäisi sirpillä hieman madaltaa. Ojan luiskat ovat hankalan rinteiset, että niissä ei oikein kunnolla voi leikkurilla toimia.

Viikko sitten sunnuntaina oltiin Tampereella sukukokouksessa viettämässä aivan ihanaa tapaamishetkeä. Lähtö oli jo aamulla, ajoimme Riihimäen kautta kolmostielle ja siitä Tampereelle. Paluumatka oli itäistä tietä 12, eli Kangasalan kautta Lahteen. Kuljin nuorimman sisareni Raijan ja hänen miehensä kyydillä "herroiksi". He olivat tulleet valtameren takaa kesäkuun alkuun Suomeen, jossa oli sisareni riemuylioppilasjuhla 03 06 2017 Kausalassa, eli siitä on kulunut 50 vuotta, kun lakki painettiin päähän. Sukukokous puuhattiin samaan aikaan, ettei tarvitse niin monia matkoja vuodessa tehdä. Oltiin yötäkin Tampereella, minulla oli yöpaikka Ullan ja Jarin kotona, jossa nuoriherra Gubbe-kissa tuli varpaita lämmittämään heti, kun sänkypaikka oli tehty!

Iitin musiikkijuhlat-viikko on nyt alkamassa, ja näyttää siltä, että tänä vuonna meillä ei ole majoitettavia, joten voin keskittyä pitkästä aikaa vain konserteissa käymiseen, No, pientä askaretta on kuitenkin juhlapaikan kukkakoristeluissa ja kirkonkylänpiirakan leipomisessa. Siinä on ihan tarpeeksi, vaikka ei muuta tekisikään.

Ensin loimi kierretään eli kääritään kangaspuun takatukille. Se kulkee kangaspuun päällä tuon puutappilaitteen eli käärinpirran kautta, jotta se on tasaisesti koko tukin leveydellä. Kun homma on tehty, käärinpirta nostetaan pois odottamaan seuraavaan uutta lointa.
Niisiminen meneillään, kukin loimilanka menee oman valkoisen niitensä silmästä, jota tarvitaan polkimien lisäksi loimien nostamiseksi kudontamallin mukaiseksi
Tuli tehtyä viime viikolla uusi saaliloimi, jonka sain tänään niisittyä (tiheys on 5 eli 5 loimilankaa sentille). Siinä riittää muuta askaretta sadepäivien varalle, niitä näyttää olevan useampiakin tällä viikolla. Tai ainakin niin ennustetaan. Jokohan sen jälkeen löytyisi aikaa Janakkalan matkalle?

maanantai 22. toukokuuta 2017

Toukokuu jo pitkällä! Huomasin illalla, että edellispostauksesta on kulunut kokonainen kuukausi. Ilmankos tukkakin jo kyselee, koska taas mennään lyhennyssaksien kilinää kuulemaan, vaikka omissa ajatuksissa siitä ei ole kuin tuokio.

Ensimmäinen tämän sesongin ulkokuivatus oli meneillään lauantaina, ja sainkin koko materiaalin lähes kuivina sisään. Villasukkapyykki tosin meni jo edellispäivänä ottamaan tuuletusta.

Siinä samalla pohjakerroksen vaiheilla ollessa päädyin hakettamaan myös sen rankakasan, joka jo viikkoja norkoili alapihan puolella. Ajattelin sitä kyllä jo alkuviikolla tehdä, mutta kun sääennuste lupasi sadetta loppuviikolle, niin lykkäsin. No ei tullut sadetta, pari pilvilauttaa vain. Tällaisilla ilmoilla kyllä kuivuu hyvin, kun ruohot ja puiden lehdet eivät yhtään haihduta. Jätin sen kuitenkin toistaiseksi tuohon maksisäkkiin. Tella löysi siitä heti pureskeluun sopivia paloja, en usko kylläkään, että tuomenpalasia, mutta ne syreenit ehkä.

Helena ja Tella tulivat äitienpäivänä käymään ja käytiin myös juuri myymälänsä avanneessa Radansuun kukkamyymälässä, josta ostimme orvokkeja ja pelargoneja. Ei nyt vielä kovin paljon, kun ruukkujen multa on vielä märkää ja ruukut painavat. Harsopeittelyyn pitää varautua vielä.

Tuo kohta pitäisi muokata poistamalla perennat ja laittamalla tilalle laattoja. En tiedä vielä, onko se kohta vai myöhemmin. Jos on näin kuivaa, pitäisi tehdä paljon kastelua ennen ja jälkeen. Sitäpaitsi alapihalle aiottu kohta ei ole vielä valmis, kun kannonpaikkaa saa edelleen muokata. Routa tuntui jo sulaneen sentään! Ehkä syksypuoli on niille hommille parempi.

Koko kevät on ollut yhtä lämpimämpien päivien odotusta. Ihan niinkuin seisoisi asemalla odottamassa sitä junaa, joka ei koskaan tule. Sellaisessa paikassakin aina palelee. Täytyy keksiä kaikenlaisia sisäpuuhia, kun ulkona ei tarkene seistä kuin pikkutoveja kerrallaan. Ikkunainpesuunkin päätin alkaa vasta edellisviikolla, kun ajatus ikkunan avaamisesta ulkoilmalle ei yhtään vaikuttanut kutsuvalta. No päädyinkin sitten pesemään vain sisäpuolen pintoja!

Janakkalan hautausmaan omaishautojen kevätkäynnit ovat jääneet pelkiksi aikomuksiksi. Kun pääsiäisnarsissien aikaan ajattelin sitä, niin niihin aikoihin tuotepuutetta kukkakaupoissa. Ja orvokkiruukkujen reisukin lykkäytyi kylmien takia. No onneksi Helenalla oli perjantaina asiaa Hämeenlinnassa, joten hän hoiti kevätkukat tänä vuonna.

Virittelin mattoloimen aikani kuluksi, kun se on ollut sopiva kevätharraste jo vuosien ajan. Käytän vain entisten kuteiden tähteitä, joten puuha on hitaampaa, kun pitää ajatella riittävyyspuolta. Kun arvelee, montako samanlaista osaa mattoon tulee, niin vähäisemmät kuteet täytyy jo valmiiksi leikata niin monen osaan, jotta homma pysyy hallinnassa. Tein vihreän sävyisiä aluksi, mutta nyt on vuorossa punasävyisten laari. Loimi alkaa olla jo lopuillaan, se ei ollut järin pitkä, ehkä tässä kuussa saan tehtyä sen. Saalilangatkin on jo lajiteltu, mutta loimi on tekemättä. Tella on hyvä kaveri yläkerran mattohommissa, aina mukana ja huomauttamassa, jos liian pitkäksi aikaa aion jäädä puulle nuokkumaan. Kävelyä pitää harrastaa!

Nyt kun vihdoin viimein tuli ihan hellepäivä perjantaiksi, ja pari muuta siinä vieressä melko kesäisiä nekin, on saatu viimein kunnon kevät alkuun. Melkein kaikki puut puhkesivat hiirenkorvalle parin päivän aikana.
Vuorenkilpien osastoilla on vihdoin alkanut tapahtua. Soikkolehtiset bergeniat  Bergenia crassifolia ovat parempia kukkijoita ja myös aikaisempia.
Kuulemma ei Ilmatieteen laitoksella kymmeniin vuosiin ole todettu näin hidasta alkua, eikä ole omassakaan kokemuspiirissä. Ilmankos äitienpäiväkin oli vasta viikko sitten, viimeisenä mahdollisena päivänä kaikista toukokuun vaihtoehdoista. Kriikunoiden oksat ovat vielä ihan kaljut eikä tuomikaan kuki, mutta jalokiurunkannukset sentään ovat ovat nostaneet lehtiään, niin että sen jo huomaa. Scillat, mukulaleinikit ja vuokot vielä kukkivat, kevätesikot vasta aloittamassa.

Päädyin ensimmäiseen kukkapenkkiaskarteluun perjantaina, kun vaihdoin lahonneen puuaidakkeen tilalle muovisen reunanauhan. Se on tarpeen, sillä penkki on rinteessä ja multa tahtoo valua alapuolelle. Siitä on varsinkin harmia tässä pation laidassa, jossa mullat menevät betonilaattoja tummentamaan. Ja sammal alkaa kasvaa siinä helposti. Entisiä reunansovittelutiiliä ei enää mahtunut takaisin, kun piti jättää tiivistysmurskeelle tilaa molemmilla puolin muovia, ja se työ on vielä hieman kesken. Ei ole vieläkään keksitty kauppoihin parempia vaihtoehtoja kuin nuo kaksi, kumpikin on mielestäni korkeintaan välttävää laatua.

Lipputangonpenkkikin tarvitsee uuden reunuksen lähiaikoina. Siihen on jo joutunut vaihtamaan osia. Onneksi siinä jo hieman vihertää, yli puoli vuotta on saanut katsella kuihtuneiden varsien haalistunutta ruskeaa...

Pääsin syöpätautini jälkitilanteessa vaiheeseen 3 eli nyt ei enää kutsuta tarkastuksille, vaan hoidellaan loput eli pari seuraavaa vuotta puhelinkontaktilla. Jos itsestä tuntuu, saa toki aikaa varata.

Olen odotellut jo aikaa pohjakerroksen kevätsiivoukseenkin, mutta lauteiden pesu edellyttää useiden tuntien ikkunatuuletusta sen jälkeen, joten ensimmäiset mahdolliset ajat olisivat olleet viikonlopulla. Katsotaan nyt, jos lähiaikoina ehtisin, kuulemma on tulossa vielä kylmät ajat takaisin?

perjantai 21. huhtikuuta 2017

Kotoisia puuhailuja

Kävin tänään "julkisivun" kohennuksessa. Seitsemän viikkoa ehtivät hiukset venähtää, kohta ei enää niiden alta meinannut erottaa puita metsästä. Nyt taas pystyy tutkimaan kevään mahdollisia merkkejä! Harmaa päälaen alue lisääntyy hissuksiin, mutta alempana olevat pitävät vielä ruskeutensa, joten kampaaja löytää lopuksi aina hauskoja raitakampauksia istujan mieliksi.

Yöllä ja edelleen aamupäivälle jatkuen on saatu ensimmäinen kevätsateen aalto. No, oli se toki enemmän räntää kuin vettä, aamulla maa valkoisena, mutta sadetta sentään. Viikkoja tuulissa kulottunut pinta olikin jo melko kuivaa, ruohikkopaloista uutisoitiin jatkuvasti. Porin tienoilla kuurorintama antoi aamulla kuulla ukkostakin, ja se jaksoi sinnitellä vielä Kanta-Hämeessäkin, mutta on tainnut into jo laantua, kun täällä ei ole havaittu mitään jytinänpoikasiakaan. Ja nyt alkuiltapäivästä ollaankin jo osin aurinkoisissa tunnelmissa.

Varsinkin varjoisissa pihan kohdissa kasvaa herkästi korkeaa sammalikkoa. Tuo pihakivien rivi aidakkeen tukena uppoaa sen takia näkymättömiin melkeinpä vuoden aikana, jos on kovin kostea kesä. Yllätyksiä leikkurinterälle... 
Lomamatkalta palattua ovat päivät saaneet leimansa pihan ruopsutuksesta, sitä kesti toissapäivään eli keskiviikkoon asti. Mahdollisesti etupihan muotoilu saa toisenlaista puhtia, kun Hamed on suunnitellut pation laiteita tehtäväksi rakentaen.
Varsinkin tämä alin reuna, pohjoiseen päin taitaakin kaikkia muita vähän hirvittää, siinä ei kannattaisi kompastua alarinteen suuntaan, ettei päädy hellan hautausmaahan. Siinä on muinaismuistona pätkä kivijalkaa, miltähän ajalta lienee. Vanhempieni istuttamasta syreenimajasta on jäljellä vain tämä syrjä. Sen kaadoin kokonaan pari vuotta sitten, mutta juuristo tuntuu vahvalta, siitä tulee varmaan vielä uusi tuulensuoja. Mutta tuohon kivilaattojen reunaan voisi kuvitella tehtäväksi hyvinkin puolikorkean "jarrun". Lopullinen etunurkan muotoilu jää kuitenkin myöhempiin vuosiin, kunhan tuo vaahterankanto (vas. alakulma) on päässyt matkansa loppuun.

Rinneportaikkokin voisi olla kutsuvampi kaiteen kanssa.
Tämän näköistä jälkeä tuli harvennuksen ja siistimisen jälkeen.
Keskiviikkona etsin kätköistä upouuden oksasahan ja kävin murtuneiden oksien ja puiden kimppuun. Niitä löytyi eniten mattojen tuuletuspaikan takaa, jossa uusia taimia tulee turhan tiuhaksi massaksi. Pääosa on punalehtiruusua, mutta alueen yhtä isohkoa tuomea saa parturoida vuosittain suoraan alaspäin suuntaavien oksanhaarojen takia ihan kelpo tarmolla. Sen puun tehtävä tuntuu olevan "lisääntykää ja täyttäkää maa", sillä alas päästyään oksankärjet jollain konstilla juurtuvat paikkaansa ja kasvavat läpipääsemättömäksi risukoksi.
Muutama muukin puu ja pensas sai kyydit haketustantereelle talon pohjoispuolelle. Kunhan lämpiäisi niin paljon, että tarkenisi seisoksia pihalla. Ruusuista peräisin olevat leikkuutähteet menivät maaduntaosastoon isoimmalle läjityspaikalle piikkiensä takia.

Vieläköhän jasmikkeen juuristo versoo ja pitää kiinni paikastaan? Kitkin moneen otteeseen viime kesän aikana uudet yritykset oksiksi, niitä tuli vähän väliä kymmenittäin esille. Alueessa on nyt sitä paitsi luultavasti monta orvokintainta, joten en käy juuristoja kaivamaan ennenkuin erotan orvokintaimet pois siirrettäviksi.


Päivä alkoi tänään reippaasti, mutta kun sataa, voi olla, että hiljenee tahti hieman. Sain eilen pyöriteltyä mattoloimen, siitä tuli n. reilut 80 cm leveää, joten tänään sitä voisi viritellä yläkerrassa puihin. Pituutta loimelle tuli noin 16 m, joten sitä varten hankkimani kaksi puolen kilon loimilankarullaa riittivät hyvin. Kun teen lyhyehköjä ja melko keveitä mattoja, 12-säikeinen loimi on riittävä ja se uppoaa paremmin kuteen joukkoon kuin paksumpi 15-säikeinen. Kuteita on ennestään, sitä varten (tai ainakin oletan) ei tarvitse käydä ostoksilla.

Kuparilehdet ovat alkaneet kukkia, sen verran on ollut aurinkoisia päiviä. Mustanmerenruusuissakin on havaittavissa hentoja nupun alkuja, eivät kuki varmaankaan ennen vappua, jos silloinkaan.

Olin suunnitellut tehdä reisun Janakkalan suunnalla hautausmaa-asioiden takia, mutta kun kävin tutkimassa narsissien hankkimista, ei niitä enää ollutkaan. Orvokeille, se toinen vaihtoehto, yöt ovat olleet liian kylmiä, joten ehkä ensi viikko on parempi siihen hankkeeseen. Ei kuitenkaan maanantai, koska silloin sain hammaslääkärin ajan.

Tella matkusti pääsiäisenä Lohjan reviirilleen, ja huoneet tuntuvat paljon viileämmiltä, kun koira ei ole kyljessä lämmittämässä. Täytyy siis lisätä käppäilyn määrää tuvassa. Kun tekee pyykkitöitä, voi siihen yhdistää myös tulien teon pohjakerran uuneihin, kun pyykkäyspistekin on siellä. Silloin tulee kaksinverroin lämpimämpi olo uunien puhkuessa ja kinttulihasten tehdessä hommia.

lauantai 8. huhtikuuta 2017

Palmusunnuntain aattoa vietetään

Vietetään Tellan kanssa mukavia päiviä aikaeroa korjaten. Tellaa näyttää rasittavan enemmän kuin minua tuo kesäkellolle siirto, joka oli viikko sitten. Mutta aamupäivänokosia en juurikaan ole aiemmin harrastanut, nyt nekin käytössä, kun alamme tosi aikaisin, jo ennen kukonlaulua päivän ulkoiluhetket.
Palmusunnuntain odotusta piharuukkuihinkin matkatuliaisten ja pikkunarsissien keinoin...
Kylläpä on aikaa vierinyt edellispostauksesta, kun koko pitkä lopputalven väli laskiaisen jälkeen on mennyttä. Ollaan jo pääsiäisviikon kynnyksellä. Päivät ovat pidenneet. Kuun puolikas kasvaa päästäkseen kohta täydeksi, sillä pääsiäisena on aina täysikuu. Kevät on alkanut ja peippo esittelee parantunutta lauluaan naapurin isossa kuusessa. Mustarastas esittelee alkukevään mahdollisuuksia hiljan saapuneille kavereilleen punakylki- ja räkättirastaille.

Tänään oli aika monta kertaa aurinko näkyvillä, mutta mukaan mahtui myös pieni raesade. Lämpötilat ovat seikkailleet tällä viikolla parhaimmillaan hieman yli viiden asteen.

Tontin alaosassa on vielä hieman lunta jäljellä, ja siinä on nähtävissä kapeita myyrien tunnelinpohjia, jotka sitten päättyvät reikään sulan paikan kohdalla. Tellalla riittää kiinnostavaa katseltavaa ulkona. Routa on kuitenkin vielä lähellä, ei juuri kannata kaivaa.
Huomenna on palmusunnuntai ja suomenkielen ja Mikael Agricolan päivä. Ja sitä paitsi on kunnallisvaalien tapahtuma, aika, jota on nykyisin vain yksi päivä, mutta joka on paisutettu edeltä käsin runsailla ennakkoäänestyksen päivillä. Jossain kunnassa kerrottiin saadun jo yli 60% käymään vaaliuurnaa lihottamassa. Kuulemma naiset äänestävät enemmän ennakkoon kuin miehet? Minullakin on aikomus käydä tuossa kylätalolla, jossa on äänestyspaikka, samalla reisulla käyn viemässä haudalle kevätkukat.

Kotiin tultua talo rupesi tuntumaan asuttavalta, kun pattereista pyydettiin enemmän lämpöä ja muutamalle ikkunalle kootut huonekasvit oli taas ripoteltu omille kohdilleen.  Palmusunnuntain pajunkissoja korvaavat nyt toistaiseksi valkokukkaiset helmihyasintin kukinnot. Kaupasta piti kuitenkin hakea lisää naruamppeleita, kun mustanmerenruusut olivat sitä mieltä.
Tänään oli aivan pakko siirtää piharuukuista täysin haalistuneet kanervat pois! Tilalle vaativat päästä alkuviikolla tuomani pikkunarsissien ruukut, jotka yllättäen putkahtivat parissa päivässä täyteen kukkavartta. Onneksi pois nostettavat ruukut olivat ihan sulat ja multakin käsiteltävissä, niin että ruukut sai tuettua sillä.
Lopputalvi ja alkukevät olivat kuluneet nopeasti, kun oltiin tytär Helenan kanssa USA:ssa Raija-sisaren perhettä tervehtimässä pariviikkoinen matka 20/3 -2/4. Vanhaan tapaan mentiin Islannin kautta, kun matkaan kuluva aika saadaan sillä keinoin lyhenemään parilla tunnilla. Keflavikin kentälle ei tarvitse varata vaihtoa varten kuin tunti, siinä sen ehtii hyvin tekemään, kun Tanskan tai Englannin kentillä se vaatii usein jopa 3-4 h. Tosin on sanottava, että muutkin ovat asian huomanneet, joten islantilaiset joutuvat laajentamaan terminaaliaan parhaillaan. Väkeä tungeksi ahtaaksi supistuneilla käytävillä, eikä lähtökoneeseen päässyt kummallakaan kerralla ns. putkesta, vaan bussikyyti kuljetti koneen rappujen juureen kentällä. Mutta onneksi ei ollut tulivuorenpurkauksista konkreettista pelkoa...

Lähtöpäivänä katseltiin paitsi tyypillisiä tämän alueen rikkakasveja myös kevättähtiä eli Chionodoxa-mättäitä, jotka olivat alkaneet kukkia orvokkien ohella rapunpielen  lähellä.
Perillä saatiin viihtyä narsissi- ja jouluruusu-kevään merkeissä aina, kun pää pantiin pihan suuntaan. Lintujen kevätkonsertin alkajaisetkin olivat jo ohi. Tavattiin myös Helenan vanhin jälkeläinen Osku, joka asuu pari vuotta post-doc -tutkijana Kansasissa, mutta jolla oli työrupeama myös samaan aikaan Raijan kotikaupungissa.


Puutarhan tiimoilta tutustuttiin myös lähinaapureihin, itseäni hieman vanhempaan pariskuntaan, jotka olivat asuneet siinä jo niihin aikoihin 1990-luvun alussa, kun sisar miehineen muutti omaan taloonsa. Kävi ilmi, että hekin olivat joskus olleet "suomalaisia", kun olivat asuneet Helsingissä Runeberginkadulla yhteisen elämänsä alkutaipaleella 1960-luvulla. Näin he itse sen mielsivät, vaikka olivatkin kuulemma alunperin USA:n etelävaltioista kotoisin. Pois lähtiessä pitikin sitten jättää myös heille pitkät jäähyväiset! Uutta tutustumista jäi odottamaan seuraavillekin kerroille myös toisessa talossa lähellä, kun siihen oli hiljan muuttanut perhe, jonka varusteisiin kuuluu Suomen lippu rapun pielessä.

Olimme kuulleet, että olohuoneen kalustusta oli hieman lisätty. että kaikilla olisi istumapaikka, mutta perheen kissat halusivat myös hieman pienimuotoisempia kalusteita. Aina hyvä ratkaisu on tietysti sopivan kokoinen pahvilaatikko, jota tässä esittelee Winton. Sohvapöydälle oli sijoitettu laakea pajukori, joka oli myös lähes aina miehitettynä, jopa isoimpienkin kissojen toimesta, vaikka hädintuskin siihen mahtuivat. Lisäksi pieni ruskeanvalkoinen Nicholas oli saanut itselleen supertyydyttävän uuninpankon, kun oli löytänyt virittimen päältä lämpimän kohdan television alla olevasta pöydän hyllystä.
Nuorin, mutta kookkaimmaksi pitkien karvojensakin takia paisunut Ben oli selvästi kunkku talossa, koska hänelle kelpasivat leikkikavereiksi yleensä vain miespuoliset ihmiset. Tuolin vieressä olevalla jalkapallilla on hyvä arvioida tilannetta ensin aikansa, kunnes tulee kopsaistua tassulla sääreen tai polveen sen merkiksi, että kuningas ottaa vastaan hieman huiskan heilutuksia. Tässä on talon isännän Ronin jalat, mutta Oskukin sai kissalta huomion, kun istui sillä kohtaa.

Oli tosi ilahduttavaa päästä hieman puutarhanäpräilyihin, istutimme syksyllä varastoon pantuja ja hyvin itäneitä narsissin mukuloita talven aikana myllättyyn kohtaan, kun oli pitänyt tehdä jotain kunnostushommia. Tästä alkaa jyrkkärinteinen laakso, jonka pohjalla on kapea jokiuoma. Isot puut ovat sukua Liriodendron eli lännentulppaanipuita, joita täällä kovin yleinen muratti pyrkii verhoilemaan.
Kotiin tultua olivat maisemat tosi harmaat, sillä sunnuntaina pilvet olivat melkein maassa. Suvun nuorimmat tulivat kuitenkin ilahduttamaan tulijoita, kun päästiin Helenan kotiin.
Täällä Iitissä oli hyvä kaivaa matkalaukusta mukaan tarttuneita lankakeriä ja tekokukkia, niillä saa taiottua vähän värikkäämpää ilmettä kotonakin!
Parhaat kiitokset Raijalle ja Ronille mahtavasta vieraanvaraisuudesta! Ja Helenalle loistavista matkanjohtajan kuvioista! Kun meillä oli ns. Esta-kulkusuositus (sen saa USA:n konsulaatista), niin matkustuksemme perillä oli hyvin vaivatonta.